Kitkankiepin tarina

Kitkankiepin päärakennukset Kiiruna ja Riekko
Kiiruna kesän aamuauringossa
Kiiruna järvenpuolelta katsottuna
Riekko rannan suunnalta
Rantasauna tarjoaa makoisat löylyt

Kitkankieppi sijaitsee vanhassa kylämaisemassa Mustosenvaarassa Yli-Kitkan pohjoisosan saaristoalueen kainalossa Kuusamossa.

Vielä joitakin vuosia sitten asuimme Tampereen kupeessa Nokialla, jossa meillä oli kalastustarvikkeita valmistava yritys, Karismax Kalastustarvike Ky. Meillä oli myös liike, jossa myytiin kalastus- ja retkeilytarvikkeita. Ei ole varmasti vaikea arvata, että mieliharrastuksemme liittyivät kalastukseen ja retkeilyyn - jokainen pitempi vapaa-ajan pätkä tuli vietettyä Lapin tuntureilla vaeltaen ja/tai (lohijokia) kalastellen. Viikonloppuisin luonnossa liikkumisen nälkä tuli tyydytettyä lähimaastoissa ja -järvillä. Mutta automatkat vaellus- ja kalastusreissuille olivat pitkiä ja väsyttäviä. Kaipuu luonnon rauhaan alkoi heti, kun auton nokka käännettiin erämaasta kohti kaupunkia. Mielessä alkoi kyteä ajatus, josko sitten, kun lapset ovat isoja, muuttaisimme kokonaan pohjoiseen.

Niinpä pikku hiljaa aloimme tutkiskella karttoja ja pohtia, mikä olisi sellainen paikkakunta, joka itsessään tarjoaisi luonnonelämyksiä retkeily- ja kalastusmahdollisuuksineen, mutta toisaalta olisi elävä ja vireä ympärivuotisesti ja mahdollistaisi yritystoiminnan jatkamisen. Ja josta olisi kohtuulliset matkat tunturimaisemiin niin Käsivarteen kuin Ruotsin ja Norjan puolelle. Luontokaupunki Kuusamo oli oikeastaan ainoa vaihtoehto.

Kesällä 2010 kävimme sitten kiertelemässä Kuusamoa ristiin rastiin ja katselemassa erilaisia vaihtoehtoja. Loma-asuntona viimeiset parikymmentä vuotta palvellut vanha osuuskauppa Mustosenvaarassa nousi näistä ykköseksi erityisesti hyvän sijaintinsa takia - sinne on helppo tie (asfalttitie viimeistä kilometriä lukuunottamatta), se on lähellä palveluja (Ruka 12 km ja kaikki Pohjois-Kuusamon ja Posion parhaimmat luontokohteet puolen tunnin ajomatkan sisällä) ja - mikä tärkeintä - se on ison ja kauniin Kitkajärven rannalla. Kitkajärvi on Suomen suurin säännöstelemätön järvi. Lähdepohjaiseksi sanotaan. Ja kalaisaksi. Meillä onkin muikkuapaja heti laiturin edessä - Kitkan viisasta. Rantanuotta ja kalastuslauttakin ovat valmiita kesäisiin kalastusretkiin.

Muutama vuosi vierähti peruskorjaus- ja uudisrakennustöissä kaiken muun työn ohessa. Urakka oli iso, sillä vanha kaupparakennus rakennettiin käytännöllisesti katsoen uudelleen ja siihen liitettiin autokatoksen välityksellä hirsinen uudisrakennus. Ylempi rakennus sai nimekseen Kiiruna ja alempi Riekko. Rantaan rakennettiin rantasauna tupineen ja vanha uimakoppikin ehostettiin uuteen elämään. Näin kaksi polkua yhdistyivät uudeksi tarinaksi: vanha kyläkauppa sai uuden elämän ja yrityksemme toimiala laajeni kalastustarvikkeiden valmistamisen lisäksi majoituspalveluihin.

Elämä täällä luonnon helmassa on tarjonnut juuri niitä asioita, joista kaupungissa asuessa joutui vain haaveilemaan. Olemme iloisia, että nyt voimme jakaa tämän ihanuuden myös kaikkien teidän kanssanne, jotka haluatte majoittua hyvin ja nauttia "luonnollisesta" lomasta.

Tervetuloa Kitkankieppiin!

Toivottavat Päivi ja Kari

Ps. Mistä nimi Kitkankieppi tulee: Kitka viittaa luonnollisesti Kitkajärveen, Yli-Kitkaan, jonka rannalla paikka sijaitsee. Kieppi puolestaan viittaa sekä näillä leveysasteilla asusteleviin metsäkanalintuihin, jotka talvisin asustelevat lumeen rakentamissaan kiepeissä. Ja toisaalta kiepillä tarkoitetaan (ainakin tamperelaisittain...) kierrosta, eli matkaa tai poikkeamista jossakin. Kitkankiepissä yhdistyvät niin lokoisa majoittuminen kuin sijainti hyvien retki- ja kalastusetappien keskellä. Se on mainio tukikohta luonnon ystäville!